Kokoomus

19.1.2022

Sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden hyvinvoinnista ja osaamisesta on pidettävä huolta

Sosiaali- ja terveysalaa kurittaa työntekijäpula. Merkit ovat olleet ilmassa jo kauan ja syitä siihen on monia. Työntekijöiden jaksamiseen ja työssä

1.1.2022

Alueuudistuksen monet kasvot

Alueuudistus vaikuttaa koko sosiaali- ja terveysalaan sekä pelastustoimeen, kun nämä toiminnot siirtyvät kaupungeilta Vantaa-Keravan hyvinvointialueelle. Vaaleilla valittavat luottamushenkilöt toimivat jatkossa

19.12.2021

Aika on katoavaista

Ihmisten pitäisi herätä aiemmin siihen että aika on katoavaista. Yhtäkkiä vuodet vierivät ja läheinen on hoivakodissa. Siinä vaiheessa jos iskee

30.9.2021

Mistä aluevaaleissa on kyse?

Kyse on suurimmasta kuntakenttää koskevasta rakenteellisesta muutoksesta yhteiskunnassamme sitten sotien. Esimerkiksi meillä Vantaalla sosiaali- ja terveyspalvelut eivät jatkossa ole enää

10.6.2021

HUS-valtuuston kokous ja puheeni 10.6.2021

HUSin valtuustossa jätettiin 11.3.2021 aloite palkka- ja henkilöstöpoliittisen ohjelman laatimisesta, jonka pohjalta olisi mahdollista tehdä esityksiä palkkausjärjestelmien kehittämiseksi sekä osaamisen,

20.5.2021

Ajatuksiani mielenterveystyön kehittämisestä

Mielenterveyden ongelmat ovat eri tasoisia.  Vakavia psyykkisiä sairauksia on aina ollut ja tulee olemaan. Tämän ajan haaste on jo pitkään

20.5.2021

Liikunnan iloa ei saa viedä lapsilta ja nuorilta

80-luvun lapset muistavat varmasti, miten liikuntaharrastusten vetäjienohjaukselliset menetelmät poikkesivat nykyajan käytännöistä. Oli ihaniaohjaajia, sitä en sano, mutta oli myös niitä

10.5.2021

Valtuuston kokouksessa talousarvion lähetekeskusteluun liittyvä puheeni

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat Budjetissa tulisi ottaa huomioon ennen kaikkea väestön hyvinvoinnin tukeminen. Mielestäni terveyden edistämisen näkökulma

29.3.2021

Onko reformia syyttäminen ammattikoulutuksen haasteista?

Mediassa paljon kuulee kritisoitavan ammattikoulutuksen reformia, joka mullisti koko koulutuksen. Sitä kuulee yksittäisiä tarinoita siitä, miten opiskelija on jätetty heitteille,

29.3.2021

Onko eläimillä oikeuksia?

Tämä aihe eläinten perusoikeuksista nousi tänään keskusteluun eräässä facebookin ryhmässä. Kirjoitin ryhmään omia näkemyksiäni ja päätin kirjoitella sitten myös tänne