Vantaan omistuksessa oleva Pitkäjärvellä oleva rantatontti on esitetty myytäväksi Espoon kaupungille.

Julkaistu:

Ulkoilu on muodostunut minulle yhä tärkeämmäksi liikuntamuodoksi. Vielä kuusi vuotta sitten minulla oli koira, westie nimeltään Caro. Ulkoilimme päivittäin kolme kertaa ja aina oli kiva lähteä ulos. En muista, että ikinä olisin harmitellut asiaa.

Myöhemmin tuntui oudolta lähteä kävelylle yksin, ilman koirakaveriani. Sisäliikunta, jumpat ja saliharjoittelu muodostuivatkin lähes päivittäisiksi liikuntamuodoiksi. Sittemmin tuli yhä suurempi kaipuu raittiiseen ilmaan
työpäivien jälkeen. Nyt kun saimme lunta, valitsen taas mieluummin hiihtolenkin kuin sisäharjoittelun. Myös koronatilanne mietityttää, joten valinta on ollut varsin helppo.

Myös Espoon Pitkäjärven maisemat ovat tulleet lenkeilläni tutuiksi kaikkina vuodenaikoina. Kävimme ystäväni Sirin kanssa tässä muutama viikko sitten lenkillä Espoon puolella Jupperissa, Kalliorannaksi kutsutulla rantatontilla. Maaliskuun valtuuston kokoukseen on tulossa päätöksentekoon kaupunginhallituksen esitys myydä tuo palsta. Asia piti käsitellä jo tammikuussa, mutta tuolloin yleiskaavakeskustelu kesti lähes kahteen yöllä ja valtuuston pj teki päätöksen siirtää käsittely seuraavaan valtuuston kokoukseen.

Asia on herättänyt paljon keskustelua. Lähestyvät vaalit vaikuttavat luonnollisesti keskustelun kulkuun ja monenlaisia ideoita on esitetty aluetta koskien. Kun kuulin myyntiaikeista, olin yllättynyt siitä, että Vantaa tosiaan omistaa palan tuosta tutusta ranta-alueesta. Ensireaktio oli, miksi ihmeessä
luopua siitä?

Kauppahinta 36 880€ kuulostaa tosi pieneltä. Olisiko siitä mitään hyötyä kaupungin kassassa? Hinta on kuulemma perusteltu, alue on virkistysalueeksi kaavoitettu johon ei saa rakentaa. Edes laituria ei sinne voi asentaa ilman AVI:n lupaa. Ensin tuli mieleen vaihtokaupan mahdollisuus, sillä alue on
tosiaankin Espoon sisällä. Onko Espoolla esimerkiksi maata Vantaan puolella?

Aion äänestää maaliskuun valtuuston kokouksessa sen puolesta, että rantatontti säilyy Vantaan omistuksessa.

 

Kuitenkin olen pohdinnoissani tullut siihen johtopäätökseen, että haluanalueen pysyvän Vantaan omistuksessa. Vantaalla ei juuri rantoja ole enkä näenyt syytä luopua noin pienellä hinnalla tuosta rantatontista. Aion äänestää maaliskuun valtuuston kokouksessa sen puolesta, että rantatontti pysyy Vantaan omistuksessa jatkossakin.

Ymmärrän hyvin perusteet myynnille. Alue on Espoon alueen sisällä ja ajatellaan että on hassua kunnostaa uimarantaa espoolaisille. Kerrotaan myös, että myynnin jälkeen sitä voivat käyttää myös vantaalaiset ihan kuin tähänkin saakka. Käydäänhän asuinalueeni Hämeenkylän asukkaat uimassa tuon tontin
vieressä olevalla Jupperin uimarannalla.

Lisää julkaisuja

25.4.2022

Kiitospuheeni 50-vuotispäiväni huomioimisesta kaupunginvaltuuston kokouksessa 25.4.22

Lämmin kiitos huomionosoituksesta ja kiitos hienosta puheesta. Tämä on ainutlaatuista, saada syntymäpäiväonnittelut valtuuston kokouksessa Olen helpottunut. Nimittäin kyllähän nämä pyöreitten

25.4.2022

Kiitospuheeni aluevaltuuston kokouksessa 8.3.22, aluehallituksen pj:ksi valinnan jälkeen

Arvoisa puheenjohtaja, valtuutetut, virkahenkilöt sekä muut kuulijat Kiitän lämpimästi luottamuksesta, koko hallituksen puheenjohtajiston puolesta. On upeaa saada olla mukana tässä

31.1.2022

Puheeni kaupunginvaltuuston kokouksessa 31.1.2022 liittyen valtuustokauden strategiaan

Kiitos puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut kuulijat Kiitos strategiatyöskentelystä koko työryhmälle ja erityiskiitos Sari Multalalle neuvottelujen johtamisesta haastavassa tilanteessa. Välillä